
Erikoisovet
Niin sanotusti tavallisten metalliovien lisäksi Vasmet suunnittelee, valmistaa ja toimittaa myös erikoisempia oviratkaisuja. Kohteen ja käyttötarkoituksen mukaan ovelta saatetaan edellyttää erityistä ulkonäköä, poikkeuksellisia ominaisuuksia tai se halutaan asennettavan tavanomaisesta poikkeavaan ympäristöön. Ole ajoissa yhteydessä niin mietitään yhdessä erikoisemmatkin ratkaisut.
Turvaluokitellut kohteet
Nykyään teemme jo useita turvaluokiteltuja projekteja, joka vuosi. Niistä emme valitettavasti voi kertoa enempää, mutta tunnusomaista niille on tuotteisiin kohdistuvat erikoisvaatimukset. Erikoistuotteiden valikoimamme on laaja ja aina tarpeen tullen sitä laajennetaan tuotekehityksen ja -testauksen avulla vastaamaan asiakkaan vaatimuksia.


Kohdekohtaiset ratkaisut
Erikoisoviin lukeutuvat myös ovet, jotka eivät sisälly mihinkään valmiiseen muottiin. Tällaisten ovien toteutuksen miettiminen saatetaan aloittaa aivan tyhjästä tai sitten asiakkaalla on visio lopputuloksesta, jonka valmistaminen mietitään yhdessä. Vieressä kuva polykarbonaattilevyillä verhoillusta kalteriovesta.
Eri materiaalien käyttö
Valmistamme ovet pääosin teräksestä, alumiinista ja lasista, mutta oviin voi yhdistää myös lukemattomia muita materiaaleja. Ovet voi myös valmistaa jäljittelemään ulkoasultaan vaikkapa puuovea.

